KAAMOSVÄSYMYS ON TÄYSIN NORMAALIA

Kaamosväsymys on täysin normaalia talvella, eikä sitä vastaan tarvitse taistella. Kaamosväsymys on kaamosmasennuksen lievempi muoto, eli oireet ovat niin lieviä, etteivät ne ”haittaa normaalia elämää ja toimintakykyä” (Duodecim). Ok kiva juttu, mutta yksi kysymys – mikä on se normaali elämä, jota ne oireet eivät ”haittaa”? Onko se tämä oravanpyöräarki, kiire, hektisyys, suorittaminen, joka toistuu kesät talvet, ihan kaikkina vuodenaikoina – oli valoa tai ei? Eihän siinä ole mitään järkeä! Milloin unohdimme, että olemme osa luontoa? Milloin unohdimme, että aivan kuten ympäröivällä luonnolla, meillä on oma luonnollinen rytmimme, joka talvella ohjaa meitä aivan erilaiseen tahtiin kuin kesällä? Talvella käperrytään koloon, nukutaan enemmän, syödään enemmän, ollaan enemmän kuin tehdään.

Kaamosväsymys on täysin normaalia, joten aion hidastaa tahtia

Ja sitä suosittelen myös muille.

Kaamosmasennuksen lievempi muoto on kaamosväsymys. Hallitsevia piirteitä ovat epätyypilliset masennusoireet, joita ovat liikaunisuus, ruokahalun kasvu ja painon nousu. Kaamosmasennuksen aiheuttajana on pidetty valon vähäisyyttä talvisin. Melatoniinin, serotoniinin ja perimän säätelemän ympäristöön sopeutumisen otaksutaan olevan yhteydessä kaamosmasennukseen. Suurin osa ihmisistä kokee vuodenaikoihin liittyviä mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, jotka eivät kuitenkaan haittaa normaalia elämää ja toimintakykyä. Lähde Duodecim

Jos tunnet olosi väsyneeksi, alakuloiseksi, ahdistuneeksi – se on täysin normaalia. Jos tekee mieli syödä enemmän ja liikkua vähemmän, sen seurauksena voi paino nousta, ja tämäkin on aivan normaalia. Liikaunisuus on sitä paitsi aivan höpsö sana, sillä me tarvitsemme talvella enemmän unta. Vuodenaikoihin kuuluukin liittyä mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, sillä nämä toimivat merkkeinä siitä, että nyt on aika tehdä muutoksia ”normaalielämään”.

Jos et jaksa tehdä töitä samaan tahtiin kuin keväällä ja kesällä, se on täysin normaalia! Kaamosväsymys on täysin normaalia! Se mikä ei ole normaalia, on vaatia talvella samoja suorituksia työelämässä, perhe-elämässä ja muutenkin elämässä kuin kesäaikaan, kun on enemmän valoa. Suoritustahti ja vaatimukset työelämässä ovat kiristyneet muutenkin monessa paikassa, miten ihmeessä ihminen jaksaa?

Ei jaksa, koska ei meidän kuulu jaksaa. Meidän kuuluu HIDASTAA. Siis jo muutenkin, mutta varsinkin talvella, kun emme saa apua jaksamiseen valosta. Ja valoa me kaikki tarvitsemme voidaksemme hyvin.

Valoa, valoa – myös talvella!

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä voimakkaammin tunnen koko kehossani valon vähyyden talvisin. Tunnen sen esim. kummallisina ohimenevinä kipuina, ajoittaisena melankolisuutena, stressinsietokyvyn laskuna. Kuormitun talvella entistä helpommin. Syön enemmän hiilareita (peruna ♡). Käperryn itseeni ja tarvitsisin paljon enemmän omaa aikaa kuin kesällä. Siis aikaa olla yksin, omassa kolossani.

Kolostani pyrin nousemaan raittiiseen ulkoilmaan vähintään kerran päivässä. Käyn koiran kanssa lenkillä päivittäin ennen kuin aurinko laskee. Auringosta emme tähän aikaan saa D-vitamiinia, mutta VALO – se tekee hyvää silti. Eilen lähdin klo 14.45 kävelylle metsään, ja mietin, miten saisi jokaiselle työpaikalle pakolliseksi 30 min – tai edes 15 min – kävelyn valoisaan aikaan. Olisi siis sekä lounastunti ja sen lisäksi iltapäivällä pakollinen ulkoilu, joko työporukalla tai yksin.

Jos teet töitä kotitoimistolla, tämä on helppo tehtävä. Entä työpaikalla, toimistolla – pystyisikö sisällä pidettävän kahvitauon sijaan toteuttamaan iltapäivän ulkoiluhetken? Olen kuullut työpaikoista, joissa jotkut palaverit pidetään ulkona – mahtava idea, ja toimii myös talvella. Miksei voisi työporukan kanssa mennä vaikkapa pulkkamäkeen keskellä päivää, jos sellainen sattuu olemaan lähellä? Ulkoilun ja leikin yhdistäminen, se vasta valoa elämään tuokin. Tähän sivuhuomautuksena: entinen ammattini liittyi mainos- ja mediamaailmaan, jossa tällaiset breikit olisivat voineet olla täysin mahdollisia. Mutta miksei myös muilla aloilla.

Eli voisimmeko unohtaa tämän kuvion talvella kokonaan: saavutaan töihin pimeässä, lähdetään töistä pimeässä. Päivän aikana ainoat ulkoilut ovat lounaalle kävely ja satunnaiset palaverit työpaikan ulkopuolella. Pimeää, pimeää, pimeää. Kotona äkkiä ruokaa perheelle, ehkäpä ulkoilua – pimeässä – ja sitten Netflix, kirjaa, nukkumaan.

Oravanpyörästä loikkaus

Sen jälkeen, kun perustin oman yritykseni vuonna 2017, päätin, etten enää koskaan uuvuta itseäni liiallisella työnteolla. Mutta kuinkas kävikään? Hyppäsin oravanpyörästä toiseen. Yrittäjän oravanpyörä se vasta kovaa pyöriikin, jos siihen menoon lähtee, eikä pyöriminen lopu pitkän työpäivän päätteeksi.

Ei tietoakaan hidastamisesta, päiväkävelyistä valoisaan aikaan tai talvihorrokseen käpertymisestä. Itse asiassa talvikausi oli yksi kiireisimmistä ja kreiseimmistä ajoista, koska aivan kuten ennen juhannusta, myös ennen joulua piti saada koko maailma valmiiksi. Oli päiviä, etten käynyt ulkona lainkaan. Kärsin pahoista kaamosmasennuksen oireista, olin ahdistunut ja ärtynyt. Söin huonosti, nukuin huonosti. Muutaman yrittäjävuoden jälkeen uuvuin aivan totaalisesti.

Olin uupunut edellisessä ammatissani pari kertaa. Oli vaikeaa myöntää itselleni, että nyt myös yrittäjänä olin onnistunut saamaan itseni tähän jamaan. Mielestäni tunsin itseni syvällisesti, enkä ymmärtänyt, miten voin uupua niin pahasti, vaikka pidän työstäni. Nyt naurattaa tällainen naiivius.

Tietenkin uuvuin, koska 1. Tein aivan liikaa töitä 2. En ehtinyt / jaksanut / viitsinyt pitää itsestäni huolta. 3. Tavoittelin pinnallisia asioita: suosiota, huomiota, mainetta ja kunniaa. Ajauduin some maailman omaan oravanpyörään, jossa mikään ei ikinä riitä. Joten en ikinä tuntenut olevani riittävän hyvä ja menestynyt. Ja palataan taas kohtaan 1.

Nyt jälkikäteen voin todeta olevani erittäin kiitollinen tästä kolmannesta uupumisesta, sillä sen jälkeen alkoi vasta todellinen matka itseeni. Aloitin ekspressiivisen taideterapian opinnot, perehdyin luontoterapiaan ja suoritin energiahoitajakoulutuksen. Sain elämää mullistavia työkaluja itsestäni huolehtimiseen ja muiden auttamiseen. Syntyi syvä ymmärrys siitä, miten kytköksissä me kaikki olemme toisimme ja luontoon.

Kun sisäistin tämän jokaisella solullani, en enää voinut muuta kuin elää ympäröivän luonnon tahdissa. En enää koskaan sen jälkeen ole kärsinyt kaamosmasennuksesta. Kaamosväsymyksestä kylläkin, ja silloin tiedän, että on aika taas kuunnella luonnon viisauksia. On aika hiljentyä kuuntelemaan kehoa, joka pyytää hidastamaan. Ensin lempeästi, ja lopulta huutaen.

Jos ihan totta puhutaan, en enää lainkaan ymmärrä kiireistä ja suorituskeskeistä maailmaa. En enää elä tuossa maailmassa, onnistuin loikkaamaan siitä pois.

Uskon, että tuosta maailmasta ja yhä kiihtyvästä oravanpyörästä voi loikata pois kuka tahansa. Eikä se tarkoita ammatin vaihtoa ja yrittäjäksi ryhtymistä, vaan sitä, että tekee päivittäin asioita omaa kehoaan ja sydäntään kuunnellen. Jos keho ja sydän sanoo, että nyt on aika lopettaa raataminen ja käpertyä koloon syömään suklaata (tai uuniperunoita!), niin ei kannata vastustella.

♡ Tiina

Jos haluat lukea lisää valosta ja pitkäikäisyyden vinkeistä Suomen oloihin, täältä pääset blogipostaukseen.