Kasvispyttipannu uunissa on uusin ruokaihastukseni ♥ Pyttipannua olen valmistanut ennenkin, mutta vain pannulla milloin mistäkin edellispäivän ruoista. Uunissa herkullisessa marinadissa muhiva pyttipannu on paljon mehevämpää kuin pannulla paistettu, ja paahtuneet sitruunat kruunaavat aterian.
Hyppää suoraan reseptiinKasvispyttipannu uunissa on helppo arkiruoka
Käytin pyttipannussa proteiininlähteinä savutofua ja yrttikaurapalaa. Tämä toimii toki millä tahansa (maustetulla) tofulla, mutta näillä kahdella pyttipannun makumaailma on täydellinen.
Olen saanut reseptiin inspiraatiota varsinkin marinadin osalta Halfbakedharvest blogin Tieghanilta, tässä linkki alkuperäiseen reseptiin. Alkuperäinen resepti ei ole vegaaninen, kuten eivät monet muutkaan Tieghanin resepteistä, mutta ne ovat helposti muutettavissa vegaanisiksi.
Kasvispyttipannuun sopivat mitkä tahansa juurekset ja kasvikset
Lapseni tykkäävät tästä ruoasta tavallisilla perunoilla, mutta halusin testata purppuraa bataattia ja pinkkejä perunoita. Värit olivat ennen uuniin menoa aivan upeita, ja makukin kohdillaan. Pyrin kuitenkin valmistamaan edullisia arkiruokia, joten jatkossa suosin ihan tavallisia perunoita ja bataattia.
Lisäksi punajuuri, raitajuuri ja keltajuuri ovat syksyllä sesongissa ja todella edullisia – nekin sopisivat tähän kasvispyttipannuun hyvin.
Tällä aterialla osallistun Hannan hannansoppa.com ja Hannelen kokitjapotit.fi ruokabloggaajien kuukauden ruokahaasteeseen. Tässä kuussa teemana on sitrushedelmät, ja koska rakastan sitruunaa ja käytän sitä päivittäin, oli itsestään selvää tehdä sitruunaista ruokaa. Tähän pyttipannuun sopii mielettömän hyvin paahtuineiden sitruunoiden maku.
ps Kasvispyttipannu uunissa sisältää jonkin verran suolaa (soijakastike). Jos teet tätä ruokaa perheellesi ja perheeseen kuuluu n. 1-vuotiaita, suosittelen jättämään yhden nurkan ruoasta ilman marinadia. Tällä tavoin voit helposti valmistaa koko perheelle ruokaa.
Täältä löytyy lisää suosittuja lohturuokareseptejä:
Kasvispyttipannu uunissa
Ingredients
- n.350 g 1 pkt savutofua ja 1 pkt Yosa yrtti kaurapalaa
- n.750 g perunoita ja bataattia Käytin pinkkejä perunoita, tavallista bataattia ja purppuraa bataattia, mutta tavalliset perunat maistuvat aivan yhtä hyvältä.
- 1-2 luomusitruunaa
Marinadi
- 2-3 valkosipulin kynttä
- 4 rkl oliiviöljyä
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 rkl balsamicoa
- 1 rkl tamaria (myös soijakastike käy)
- 1 tl sipulijauhetta
- 1 tl paprikajauhetta
- 1/2 tl sokeria (tai muuta makeutusta)
- suolaa ja pippuria maun mukaan
Jogurttikastike
- n.1,5 dl maustamatonta (makeuttamatonta) kookosjogurttia tai kaura fraichea tai muuta paksua jogurttia
- 2 tl sitruunamehua
- 1 tl dijon sinappia
- 1/4 tl sokeria (tai muuta makeutusta)
- suolaa ja pippuria maun mukaan
Tarjoiluun
- yrttejä, esim.persiljaa
Instructions
- Lämmitä uuni 200 asteeseen.
- Leikkaa tofu ja kaurapala puoliksi ja kuivaa paloja.
- Kuutioi tofu, kaurapala, perunat ja bataatit pieniksi kuutioiksi.
- Pilko valkosipulin kynnet ja sekoita marinadin ainekset.
- Sekoita marinadi tofu- ja kaurapalakuutioiden sekä perunoiden ja bataatin joukkoon siten, että kaikki palat peittyvät.
- Levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle. Leikkaa sitruunasta ohuita siivuja ja asettele ne kuutioiden päälle.
- Paahda uunissa 20 minuuttia, kääntele kuutioita ja paahda vielä toiset 20-25 minuuttia.
- Sekoita jogurttikastikkeen ainekset.
- Tarjoa pyttipannu kastikkeen ja yrttien kanssa.
ps Voit seurata blogia myös Pinterestin puolella!
[…] Kasvispyttipannu uunissa / My berry forest […]