Kaupallinen yhteistyö Foodin. Maukasta kesäruokaa voi valmistaa herkullisista ja yksinkertaisista aineksista! Oikeastaan ei muuta tarvita kuin kasviksia grilliin, hyvä kastike kylkeen ja se on siinä 🙂 Tästä postauksesta löydät runsaasti vinkkejä kesän herkullisiin kasvisruokiin sekä pohdintaa hyvää tekevästä kesäruoasta.
Hyvää tekevää maukasta kesäruokaa
Kuten olen blogin ja instan puolella joskus maininnut, en enää noudata vegaanista ruokavaliota. Syön kuitenkin pääosin kasvisruokaa, suurimmaksi osaksi vegaanista, sillä siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvä olo! Ja oikeastaan se on juuri fiilis, joka johdattelee ruokavalintojani. En noudata mitään dieettiä tai virallisia ravitsemussuosituksia. Oma keho ja mieli tietää, mikä tekee hyvää juuri minulle. Tämä on vaatinut vuosien harjoittelua, tarkkailua, testailua, ja ennen kaikkea kehon ja mielen kuuntelua. Toki työtaustani ravitsemuksen parissa on myös auttanut kuuntelemaan ja tarkkailemaan. Olen päässyt vuosien saatossa testaamaan monipuolisesti erilaisia ruokia, niin super ravitsevaa vegaanista ruokaa kuin ei-ravitsemus-edellä menevää herkkuruokaa ja kaikkea siltä väliltä.
Suuri merkitys on myös ravitsemustiedolla (jota mielestäni pitäisi opettaa jo koulussa!). Olen opiskellut ravitsemusta Terveysopisto Saluksessa ja valmistunut vuonna 2015 health coachiksi Institute for Integrative Nutrition -koulusta. Perusteellinen taustatieto auttaa tekemään hyviä valintoja kaupan tai verkkokaupan hyllyltä. Erityisen iloinen olen siitä, että Foodinin verkkokaupassa kaikki ainekset ovat laadukkaita ja hyvää tekeviä – tekee valitsemisen erittäin helpoksi 🙂
Ravitsevaa ja maukasta kesäruokaa syntyy siis laadukkaista kotimaisista kasviksista sekä Foodin öljyistä, mausteista ja kastikkeista!
Kesän grilliruoat
Yksi lempiruoistani kesällä on simppeli grilliruoka. Erilaisia kasviksia grilliin, ja kasvisten päälle mausteista öljyä. Nam. Ihastuin myös kasviksista valmistettuun lämpimään fetasalaattiin. Eli fetaa murusteltuna kasvisten päälle ja siinä upea kesäsalaatti vaikkapa Juhannusiltaan!
Tässä helppo mausteöljy, joka sopii minkä tahansa grillikasviksen kaveriksi:
- 2 rkl Foodin suodattamatonta Extra Virgin oliiviöljyä
- 1 rkl Foodin umamikastiketta
- 1 rkl Foodin sitruunamehua
- 1 tl Foodin BBQ-maustetta
- 1/4-1/2 tl suolaa
Ja täältä pääset grillausreseptiin!
Samalla grillillä valmistuu myös kesän jälkiruoka eli grillatut banaanit. Banaaneja kannattaa grillata melko kauan, jotta ne pehmenevät. Banskun päälle sopii valkosuklaa Herkkuisa tai hasselpähkinä-raakasuklaa Herkkuisa ja tuoreet marjat myös. Jälleen kerran simppeliä hyvää!
Kesän värikkäät ateriat
Mikäli kaipaat hifistelyä, täältä löytyy aivan mahtavien Shanghai tacojen resepti. Herkkutacojen salaisuus on air fryerissa paahdettu Foodin Paramesanilla leivitetty tofu sekä makujen kerroksellisuus. Sriracha majoneesia ja Foodin seesaminsiemenillä höystettyä hoisin kastiketta, lisäksi tuoreita rouskuvia kasviksia, yrttejä, chiliä ja limeä. Toki nämä tacot vaativat enemmän työtä kuin perus arkiateria, mutta on todellakin kaiken vaivan arvoista. Ja tacojen tekoprosessissa on jotakin meditatiivista – alkaen tofun valmistelusta, leivityksestä, kauniiden kasvisten käsittelystä ja lopuksi tacon kokoaminen kerroksittain.
Toinen ateria syntyy kesän makeista kotimaisista tomaateista: maustetulla kvinoalla ja kikherneillä täytetyt tomaatit! Nämä tomaatit ovat niin ihanan meheviä, ja täyttäviä myös proteiinipitoisen sisuksen ansiosta 🙂
Kesän helpot lisukkeet
Air fryer on kätevä ranskalaisten tekoon, jos kesäkuumalla ei halua pitää uunia päällä. Kesällä lisukkeeksi minkä tahansa kanssa tai sellaisenaan sopivat nämä paahdetut Foodin BBQ-mausteella tai Provencen yrteillä maustetut bataattiranskalaiset. Reseptistä löydät myös itsetehdyn vegaanisen majoneesin ja ei-vegaanisen aiolin ohjeen. Suosittelen testaamaan majoneesin tekoa, se on yllättävän helppoa!
Jos lehtikaali ei ihastuta, mutta haluaisit silti antaa sille mahdollisuuden, testaa näitä maailman parhaita lehtikaalisipsejä. Lehtikaalisipsit on maustettu Foodin ravintohiivahiutaleilla, joka on muuten erinomainen ”juustoinen” lisämauste monen kesäruoan päälle.
Hyvää tekevää kesäruokaa – vinkit!
- Suosi värikkäitä kotimaisia kasviksia. Ne ovat nyt sesongissa eli ovat myös edullista ravitsevaa ruokaa!
- Valitse laadukkaita öljyjä kesäkeittiöön. Omia suosikkejani ovat Foodin Extra Virgin oliiviöljy sekä hieman mausteisempi, hedelmäisempi Foodin suodattamaton Extra Virgin oliiviöljy.
- Mausta luomumausteilla. Jos et ole testannut luomumausteita, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Foodin luomumausteet maistuvat tuoreilta ja maukkailta. Yrtit kuten Foodin Provencen yrtit (josta on tullut markkinoille pieni söpö purkkikoko) ovat suorastaan huumaavan tuoksuisia 🙂 Ripottelen Provencen yrttejä salaattien, keittojen ja pastojen päälle ja hetkeksi siirryn mielessäni Provenceen.
- Testaa ennakkoluulottomasti erilaisia kastikkeita kesäruoan kanssa. Hyvä kombinaatio syntyy, kun yhdistää öljyn, hapokkuuden, makeuden ja suolaisuuden tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Foodinin kookosamino umamikastike tuo kastikkeisiin kivaa makeutta ja suolaisuutta, hyvässä tasapainossa, ja on loistava mausteöljyssä tai sellaisenaan.
- Nauti kiireettömästä ruoanlaitosta ja syömisestä. Kesälomalla yksi parhaimmista asioista on se, että arjesta voi tehdä juhlaa hyvin pienillä asioilla. On aikaa nautiskella! Siirrän keittiön ulos (helpottaa, jos on oma piha, mutta kerrostalon sisäpiha tai parveke toimii myös!), pilkon tuoreita kasviksia auringon lämmössä, valmistelen grillattavat ja salaatin vailla stressiä (koska ei ole kiire minnekään!). Yhdessä syöminen on suuri nautinto ja ilo, mutta myönnän pitäväni suurena luksuksena sitä, kun saan istuskella itsekseni herkullinen salaatti ja raikas mocktail edessäni, kuunnellen lintujen konserttia ja lehtien havinaa.
Nautinnollista kesän alkua ♡
ps. Täältä löydät lisää herkullisia kesäruokia! Äitienpäiväbrunssille suunnitellut herkut, kuten gluteeniton tomaatti-feta piirakka, cashew-kookosjugurtti sekä vegaaninen Caesar-salaatti sopivat täydellisesti myös kesäbrunssille!
Vastaa