Joulubrunssi kaupallisessa yhteistyössä Kaslink AITO kanssa. Joulubrunssilla tarjotaan pientä suolaista ja makeaa, kasviksia, hedelmiä ja herkkuja, kaikkea sesongin mukaista mitä mieli tekee napostella. Brunssin suolaiset on helppo valmistaa: mantelijuustoa ja täyteläisen kermaista hummusta, molemmissa kaurapohjaista ruokakermaa eli AITO kauraruokaa. Jälkiruokaherkkuna suussa sulavaa Maltan riisiä, jonka kuohkeuttaa AITO Kauravispi.
vegaaninen juusto
15 MINUUTIN PAISTETTU MANTELIFETA
On tullut testailtua vaikka minkälaisia vegaanisia fetareseptejä viimeisen viiden vuoden aikana, mutta usein fetan tekeminen vie paljon aikaa. Ei välttämättä aktiivista aikaa niin paljon, mutta odotteluaikaa. Eikä aina jaksa odotella. Siksi kehittelin 15 minuutin paistettu mantelifeta reseptin kaikille kärsimättömille herkkusuille!
VALKOPAPU TOMAATTIKASTIKE VEGAANISELLA JUUSTOLLA
Parasta arkiruokaa kevään aloitukseen, kun vielä kaipaa täyteläisiä ruokia: valkopapu tomaattikastike vegaanisella juustolla ja chimichurrilla. Herkullinen yrttinen chimichurri -kastike tuo ruokaan juuri sopivan ripauksen keväistä raikkautta.
NOPEAT VEGAANISET JUUSTOSÄMPYLÄT
On iskenyt ihan kauhea hiilarihimo!! Eikä pahimpaan himoon auta kuin muutama ruoka: pasta, puuro tai leipä 🙂 Koska kotitekoinen nopeasti valmistuva leipä on ihan parasta, varsinkin marraskuun pimeinä päivinä, ajattelin jakaa teille tämän helpon reseptin: nopeat vegaaniset juustosämpylät. Resepti pohjautuu ikivanhaan ei-vegaaniseen sämpyläreseptiin, jota tein joskus teininä, kun innostuin leipomisesta. Taikinaan sekoitettiin juustoraastetta, ja niin…